Tänään aamulla on valmistunut uudet housut tytölle. Housut on tehty samalla helppokaavalla, kuin aikaisemmat housutkin ja aikaa meni kaavojen kankaalle laitosta valmiisiin housuihin 50 minuuttia.

Edit 5.9.2006:

Ja nyt kun housut on aivan valmiit, voin laittaa kuvankin. Projekti venyi, sillä ideana oli että tyttö saisi itse töpötellä kuvioita housun lahkeisiin, mutta millään ei tuntunut riittävän aikaa sellaiselle puutarhahommien ja muiden tehtävien vuoksi. Nyt sitten eilen illalla sekoitimme värit ja tyttö pääsi töpöttelemään. Tällaiset housuista tuli minun piirtämieni ja leikkaamieni sabluunoiden avulla, mutta toteutus on kokonaan housujen omistajan suunnittelemaa:

175750.jpg